Kolmas sotaleikki – liikkeen ja paikan fragmentteja on palasista koottu kollaasi ja yli kirjan rajojen jatkuva virta.
Runoissa todellisuus järjestyy mosaiikin kaltaiseksi peliksi, jota voi pelata aina uudelleen saamatta aikaan eheää kuviota tai valmista maailmaa. Lopulta kaikki tiivistyy identiteetin ja minuuksien ongelmaan: Kuka kirjoittaa ja kenellä on ääni ja valta sanoa?
“… Eräänä päivänä sadut kirjoitetaan uudelleen, sota syttyy ja kasvottomat kulkevat kerjuulla läpi kirjallisen maailman julkisten käytävien. Tämä on loppu, koska minä olen loppu ja tämä on alku, koska minä olen kuka vain, missä vain…”
Kolmas sotaleikki on Anna Halmkronan esikoiskokoelma.
Arvosteluja:
Outi Kaikkosen arvostelu (Keskisuomalainen)
Maija Katariina Jelkänen: Speaker’s corner x 2 (Kiiltomato)
Täytetyn eläimen lämpö on tekijänsä esikoiskokoelma, hakukoneella tuotettua runoutta. Se ei etsi internetin tekstuaalisesta kaaoksesta internetin tekstuaalista kaaosta vaan työstää löytömateriaalista kokonaisuuksia, joita leimaa pikemminkin koherenssin tavoittelu kuin satunnaisuus tai kielen hajoittaminen. Runot jäljittelevät tarinallisuutta ja hyödyntävät erilaisia diskursseja muodostaen groteskeja tarinansirpaleita ja omintakeista lookalike-filosofiaa. Tytti Heikkisen runoja on aiemmin julkaistu muun muassa Tuli&Savussa ja MotMot 2007:ssä.
Neuhickyr on kahden runoilijan, Hannu Helinin ja Ville-Juhani Sutisen yhteistyönä syntynyt dialoginen runoelma, jossa molempien kirjoittamat tekstit rakentavat yhdessä jännitteisen kokonaisuuden. Se on muuntuva ja epäilyttävä kertomusten sirpaleiden apokryfinen ja avoin tiedusteluretki nykymaailman kulissien mekaniikkaan. Teksti on yhtenäinen, limittyvä kokonaisuus, jonka sarjallisuus on ennen kaikkea merkitsevää ja merkityksillä ladattua runoutta, joka käy keskustelua itsensä lisäksi myös eri tieteiden ja taiteiden kanssa. Neuhickyr löytyy raakamuodossaan ja selityksillä varustettuna osoitteesta 
Aforismien aika on runogeneraattorin ja tekijän yhteistyöstä syntynyttä uudenlaista eeppistä runoa. Sen pitkässä nimirunoelmassa perinteiset aforismit muuttuvat ja muuttavat muotoaan jatkuvasti – tuloksena moniäänistä aikalaisrunoa, jossa on jotakin niin perinteisen kuin uudenkin runon ystäville.
Taitavaa, musikaalista ja rentoa runoa, joka temaattisesti rakentuu taiteen ja rakkauden arvoituksille ja viimeistelee tekijänsä paluun suomalaisen runouden eturiviin. “Mitä puheesta tulee ajatella, ajattelusta puhua”, kun “aika on meille lempeä eikä kielellä ole pitkä matka minnekään”.
Charles Bernstein (s. 1950) on newyorkilainen runoilija, runouden opettaja, runousaktivisti ja ns. L=A=N=G=U=A=G=E-suuntauksen näkyvin nimi, jonka työllä on ollut huomattava vaikutus aikamme amerikkalaiseen ja maailmanrunouteen. Valikoima sisältää runoja ja esseitä vuosilta 1978-2006 ja tarjoaa kattavan runoilijankuvan. Kääntäjinä ovat toimittajan lisäksi Markku Into, Teemu Manninen, Tuomas Nevanlinna, Tommi Nuopponen ja Aki Salmela.
Katkaistuissa haulikoissa Jyrki Pellinen pureutuu lähi- ja yleiseen historiaan. Mm. Kertosäkeiden laulusta (1976) tuttu pitkä säe ja vapaasti hengittäen toteutettu säkeistömuoto tukevat “pitkää kertomusta” – tulemisen, tapahtumisen ja tuntojen virtaa, johon me kaikki olemme runoilijan silmin heitetyt. Tuloksena on tilinteko, joka ei säästä ketään: kunnianosoitus kaikelle, mitä “ihmiset, itsepäisimmät heistä, muut taiteilijat yksin / ovat luoneet.”
Janne Nummelan (s. 1973) esikoinen on ensimmäinen suomalainen runosteos, jossa hyödynnetään laajasti internetin hakukoneita. Samalla se esittelee uuden, intohimoisella otteella kirjoittavan runoilijan. “Pakko on vain jatkaa / autiomaassa jossa hiekanjyvät äänestävät / ja ruoho väsyy”.
Varjofinlandia on kollaasi nettipäiväkirjoista keväältä 2005. Sen kuutisenkymmentä sivua proosamuodossa etenevää runoa ovat puhutteleva kuva suomalaisesta ahdistuksesta Anno Domini 2005. Varjofinlandia problematisoi vakiintuneita käsityksiä runollisen merkityksen muodostumisesta ja asettuu osaksi suomalaisen runouden perinnettä, jossa “soitto on suruista tehty”. Jälkisanat Leevi Lehto, ulkoasu Jukka-Pekka Kervinen.
Kolmosten talo on runo, näytelmä ja runonäytelmä, jota on esitetty tamperelaisen Teatteri Valajan toteutuksena Turussa ja Tampereella. Kolmosten talossa puhuu kaksi runoilijaa, kolme tyttöä ja naista, monta minää ja sinää, tarinaa ja mielen kuvaa. “Kokonaisuudeksi hahmottuu puhe, joka muistuttaa täsmällisessä vireessä olevan jousisoittimen äänen puhtaaksi kehittyä atonaalisuutta” (Erkki Kanerva, Turun Sanomat).
