poEsian syksy 2009
ESIKOISET
Kristian Blomberg
Puhekuplia
Nykyrunous kohtaa dadan, surrealismin ja sarjakuvan traditiot.
Puhekuplia on Kristian Blombergin (s. 1975) esikoiskokoelma. Sen visuaalisesti inspiroituneilla sivuilla etsitään keinoja sisustaa olemisen huoneista hieman mukavampia paikkoja. Runojen ilmaisussa kotimainen nykyrunous kohtaa dadan, surrealismin ja sarjakuvan traditiot.
Kristian Blomberg on runouslehti Tuli&Savun toimittaja ja kirjallisuudentutkija Jyväskylän yliopistossa. Hän on kotoisin Porvoosta, mutta asuu nykyään Jyväskylässä. Blombergin runoja on julkaistu Nuoressa Voimassa, Särössä ja Tuli&Savussa. Hän on myös suomentanut ranskalaista runoutta: Stéphane Mallarmén “Nopanheiton” (Särö 3-4/2006) ja Victor Ségalenin “Etelään suunnatut steelat” (Tuli&Savu 1/2008). Uusin suomennos on René Charin kokoelma Hypnoksen muistikirja, joka ilmestyy Savukeitaalta tänä syksynä. Blomberg pitää blogia osoitteessa http://runousnoppia.wordpress.com/.
Ville Luoma-aho
Ruumiita
Esikoisproosarunoja. Virtaavia lauseita ja nopeita leikkauksia.
Ruumiita on Ville Luoma-ahon (s. 1984) esikoiskokoelma. Teos on vastustamattomien virtojen ja nopeiden leikkausten proosarunokirja. Sen parataktisesti yhdistellyt lauseet ja lausefragmentit muodostavat moniaalle harovaa puhuntaa, jonka kohde tarkentuu mutta tarkentuessaan samalla hämärtyy. Runot ovatkin kirjoittajan omien sanojen mukaan “kirurgisia runoja irrationaalisuudesta”. Kokeellisuuskin määrittyy uusiksi, kun puhuja toteaa olevansa “toisaalta keksijän poika, voin vain löytää uusia kokemuksia.”
Ville Luoma-aho on jyväskyläläinen kirjoittamisen opiskelija, bloggaaja ja runokriitikko. Hänen runojaan on aiemmin julkaistu Tuli&Savussa, runouden vuosikirja MotMotissa (2006) ja Parnassossa. Hänen bloginsa “Alussa oli sana” löytyy osoitteesta http://neliapina.livejournal.com/.
MUUT
Tytti Heikkinen
Varjot astronauteista
“Mä kerron yhen jutun heti, ku saan tän oksennuksen pätkästyä. …”
Tytti Heikkisen toisessa runokokoelmassa Varjot astronauteista jatketaan internetin hakukoneiden ja käännöskoneiden kanssa kirjoittamista. Tuloksena on huonon ja hyvän maun runoutta ja roolirunoutta flarfin hengessä. Netistä kalastetut runon puhujat tuovat mukanaan elämännäytelmiä, joita ei välttämättä haluaisi nähdä. Mutta ne ovat ympärillämme ravistelevina ja puhuttelevina.
Tytti Heikkinen on hämeenlinnalainen runoilija, jonka hakukoneen kanssa kirjoitettu esikoiskokoelma Täytetyn eläimen lämpö (2008) sai poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton. Teos oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
Ville-Juhani Sutinen
Suolavesitoffeekone
Runollista lyhytproosaa suoraan 1800-luvulta tai tulevaisuudesta.
Suolavesitoffeen sanakylläiset proosapalat ovat runoisuuteen lipsahtavia tarinoita, joista on koko ajan muodostumassa jokin pidempi kertomus. Ne ovat “kipsisiä patsaita ikkunoilla” tai “takanreunusten muistoesineitä”, joiden ääriviivat liukuvat hetkessä. Ja virkkeet sitten. Ovat niitä kiellettyjä: pitkiä ja polveilevia, sinne ja tänne ja tuonne ja takaisin. Vuosi, sivumennen sanoen, on 1840, tai jokin muu. Mutta realisteja ei missään tapauksessa olla, vaikka kerronta toteuttaakin volterkilpimäistä tarkkuutta ja lawrencesternemäistä ensyklopedistä halua. Ja tietenkään ei voi välttää törmäämästä itsetietoiseen kertojaan… Mikä riesa!
Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) on Kokemäeltä kotoisin oleva, mutta sittemmin turkulaistunut, runoilija, suomentaja ja kirjallisuuskriitikko. Hän on julkaissut neljä runokokoelmaa, viimeisimpänä Merkkihenkilön kuolema (Savukeidas 2007). Yhdessä runoilija Hannu Helinin kanssa hän on julkaissut dialogisen runoelman Neuhickyr (poEsia 2007).
poEsian kevät 2009
ESIKOISET
Kati Neuvonen
NAKU
“Kaikissa maailman kliseissä palaa lamppu, tarvitsen dramaattisesti erilaisen päivän.”
Kati Neuvosen esikoisrunokokoelma Naku on sarja lihallisia, absurdiin taipuvia tapaamisia, joissa nainen ottaa miehen jos toisenkin miehen. Rakkaudesta on kyse, tietenkin. Mutta myös vallattomasta naisesta oman valtansa kahvassa. Reunoista mennään yli, mutta rajoja myös kaivataan: reunoja joilla taiteilla, näkymättömiä ja tukevia. Groteski huumori ja älykäs ironia värittävät Neuvosen proosarunoja, joissa nautinto saa sekä ilkikuriset että surulliset kasvot. Iloisen lihallisuuden kääntöpuoli tulee esiin yksinäisyydessä, väkivallassakin. Neuvosen runot saavat pohtimaan, mistä on aidot kohtaamiset tehty – ja miten saadaan ote siitä, joka kaikista lähinnä: itsestä.
Kati Neuvonen (s. 1975) on kotoisin Mikkelistä, mutta asuu ja työskentelee nykyisin Helsingissä. Hän on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä Korkeakoulussa, ja hänen runojaan on julkaistu runouden vuosikirja MotMotissa, Parnassossa, Tuli&Savussa, Kerberoksessa ja Särössä. Neuvonen asuu koiransa kanssa Kalliossa, jonka puistoissa he tekevät kävelyretkiä ja ihmettelevät pupuarmeijoita, pultsareita ja piikittäjiä.
Tällä sivulla on seuraavat alisivut.
